päivitetty 3.5. 2012
YLEISTÄ
Ryhmät jaetaan ja harjoitukset suunnitellaan niin, että mukaan voi tulla aivan alkavat ratsukot sekä sellaiset, jotka tähtäävät kaudella 2012 harraste- ja tutustumisluokan kilpailuihin.
Ohjelmaa ja harjoitusten sisältöä voidaan muokata olosuhteiden ja harjoitukseen ilmoittautuneiden mukaan.
Harjoituksissa estekorkeus on maltillinen, harjoitusten pääpaino on teknillisessä osaamisessa sekä ratsukoiden perustaitojen vahvistamisessa. Harjoitusten on tarkoitus kehittää koko ratsukkoa järkeväksi sekä turvalliseksi suorittajaksi.
Perusteista aloitettu, ratsun ja ratsukon keskinäistä luottamusta vahvistava, nousujohtainen harjoittelu takaa turvalliset onnistumiset, sekä tyytyväisen ja halukkaan ratsun.
Harjoitusradalla on kaikki tyyppiesteet. Kiinteiden esteiden valikoima on kattava ja useilla siirrettävillä esteillä saadaan rakennettua erittäin monipuolinen harjoitusvalikoima.
Harjoitukset sekä esteet vastaavat modernin kenttäratsastuksen haasteita ja meillä opin saaneet ratsukot selviävät vaikeampienkin luokkien tehtävistä ongelmitta.
Veteen liittyviä harjoituksia tehdään joka kerta, vesitilanteen mukaan.
Vaativampia esteitä ja tehtäviä kaipaaville järjestetään pyynnöstä eriytettyjä harjoituksia.
Harjoitusalue on hiekkapohjainen, hokkeja ei tarvitse.
Harjoitusmaksut sisältävät ratamaksun, eli sitä ei erikseen peritä.
MAASTOESTEHARJOITUKSET ALKUKEVÄT 2012
la 18. - su 19.2. erikois- ja maastoesteharjoitus
la 7. - 8.4. kenttäratsastuskilpailu kilpailuharjoituksena
la 5.5. maastoesteharjoitus, avoin kaikille
-tasoryhmät
-tyyppiesteiden ja perustehtävien kertaus
-vesiharjoituksia
Ratsastus klo 12-18 välillä.
ke 9.5.(PVM KORJATTU) valmisteleva maastoesteharjoitus ensisijaisesti ratsukoille jotka starttaavat 11.-12.5. Niinisalon kenttäkilpailuissa, varmasti muitakin mahtuu!
Harjoitus ratsastetaan illalla.
to 17.5. (helatorstai) maastoesteharjoitus, avoin kaikille
-harjoitukset jatkuvat edellisten harjoitusten pohjalta tasoryhmittäin
-vesiharjoituksia
Harjoitus ratsastetaan päivällä.
ke 23.5. valmistelava maastoesteharjoitus ensisijaisesti ratsukoille jotka starttaavat 26.-27.5. Ypäjän kenttäkilpailuissa, varmasti muitakin mahtuu!
Harjoitus ratsastetaan illalla.
su 3.6. kevätDERBY
-hyvä harjoituskilpailu Herttualan ratsastuskoulun maastoesteradalla DERBY tyyppisesti.
Ratsastetaan iltapainotteisena.
Maastoesteteho ke 27. - to 28.6.
1) ke 27.6. klo 10 alkaen: ylös-alas hypyt, tyyppiesteet. Opetushevosilla tämä harjoitus sisältää harjoituksen 2 osioita. 2) ke 27.6. klo 17 alkaen: tyyppiesteet, tarkkuusesteet sekä yhdistelmät.: Opetushevosella ei osallistuta tähän osioon. 3) to 28.6. Rataharjoitus klo 10 alkaen opetushevosille sekä tallilla majoittuneille vierashevosille -pääsevät siis halutessaan paluumatkalle jo iltapäivällä. Samansisältöinen rataharjoitus muille ilalla klo 17 alkaen.
Kaikkiin osioihin liittyy veteen liittyviä harjoituksia. Harjoituskokonaisuus rakennetaan niin, että sen voi toteuttaa hevosta säästäen, se siis sopii myös nuorille hevosille. Estekorkeus tulee olemaan kunkin ryhmän tasoon maltillinen, pääpaino on teknisessä suorittamisessa sekä ratsukoiden kehittämisessä luotettavaksi ja turvallisiksi suorittajiksi. Harjoituksiin ja esteisiin liittyen voidaan huomioida ratsukkokohtaisia toivomuksia.
Kaikki harjoitusosiot toteutetaan tasoryhmissä, omalla hevosella osallistuvat voivat valita harjoitusosiot, joihin osallistuvat. Opetushevosilla voi osallistua vain osuuteen 1, mutta osioon 3 osallistuminen edellyttää osallistumista myös kohtaan 1.
Harjoitusalueena on Herttualan ratsastuskoulun maastoesteharjoitusalue. Alusta on hiekkapohjainen, hokitusta ei tarvitse.
Teoria -opetus Keskiviikkona iltapäivällä: kenttäkilpailuun valmistautuminen, kilpailumuodon ja sääntöjen erityispiirteet, varuste- ja rehustusasiaa. Torstaina aamulla: maastoesteosakoe, säännöt, taktiikkaa.
Hevosten majoittaminen tallissa 15e/vrk, itse siivoten ja omilla heinillä. Saapua voi jo ti 26.6. Ihmisten majoittamiseen ei ole tiloja, mutta telttaillen tai asuntoautolla pihassa käy. Tallilla käytössä peruskeittiövarustus, wc ja suihku.
Hinnat: Omalla hevosella 20e/ratsukko/ ratsastusosio, sis. ratamaksun Opetushevosella 35e/ratsukko/ ratsastusosio, sis. ratamaksun Teoriaopetus on ratsastusosioihin osallistuville maksuton.
Molempina päivinä on tarjolla lounas pikkumaksua vastaan.
ilmoittauminen ja lisätiedot: info@hevosvoima.info/ 050-3015229
Heinä-elokuulle laaditaan ohjelma myöhemmin keväällä. Harjoitukset pyritään kesäkaudella sijoittamaan arki-iltoihin.
Kilpailut, joihin valmistautumiseen starttaavien ratsukoiden harjoitukset rakennetaan ovat: 2.-3.7. Ypäjä; 14. - 15.7. Niinisalo; 5.8. Hattula; 25. - 26.8. Kangasala; 22. - 23.9. Niinisalo.
Harjoituksissa on oma ryhmä myös aivan aloittaville ratsukoille.
Ilmoittautumiset tarvitaan viimeistään 3 päivää ennen kutakin harjoitusta.
Tarkempi aikataulu ja ryhmiinjako julkaistaan noin 2 vrk ennen kutakin harjoitusta tallin kotisivuilla.
Lisätiedot ja ilmoittaumiset: info@hevosvoima.info ja 050-3015229
Hinta: 20e/ ratsukko/ harjoitus, koulun opetushevosella 35e/kerta. Kilpailumaksut ilmoitetaan erikseen.
|